Uitto

”Tukinajo päättyi maaliskuun lopussa. Sitten alkoi kevättyöt. Soraa ajettiin järvelle ja sitten nakottiin lapiolla levälleen, että jää sulaisi nopeammin ja tukin uitto voitaisiin alkaa.” 

 

Ennen autokuljetuksen yleistymistä 1960-luvulta lähtien, ja pitkään sen rinnallakin, puut kuljetettiin metsistä sahoille ja tehtaille uittamalla ne vesistöjä pitkin.

Kemijoella laajamittaisempi irtouitto alkoi 1800-luvun lopulla. Puita oli uitettu pieniä määriä jo sitä ennen. Aluksi uittoaika oli lohenkalastuksen vuoksi rajoitettu 25 vuorokauteen uittokauden aikana. Puut täytyi myös kuoria eli parkata, jotta niistä irtoileva kuori ei olisi vahingoittanut joen kalakantaa.

 

Alkuvaiheessaan uitot olivat ns. rymyuittoja, joissa kaikki puut vyörytettiin kerralla jokeen. Tästä aiheutui usein suuria tukkiruuhkia. Koska rymyuitto oli mahdollista tehdä vain korkeimpien tulvavesien aikaan, oli se hyvin vaarallista ja paljon työvoimaa vaativaa työtä.

Uitettavien puiden määrän lisääntyessä Kemijoella uittavat puutavarayhtiöt aloittivat yhteisuiton, jota hoitamaan perustettiin Kemijoen uittoyhdistys vuonna 1901. Uitto vaikutti jokivarsien elämään laajalti. Jokia perattiin, ja rakennettiin ns. tukkivastuita esimerkiksi Rovaniemen Nivankylään ja Oikariseen. 1912 Kemijoessa huilasi 2,16 miljoonaa puuta, 1927 määrä oli jo 5,75 miljoonaa. 1931–1939 välisenä aikana uitto työllisti vuosittain noin 1160–1820 henkilöä. Uitto oli kausityötä, eniten töitä oli tarjolla touko-kesäkuussa.

Uittokausi alkoi jäiden lähdettyä ja jatkui kunnes puut oli uitettu jokisuille erotteluun. Ennen jäiden lähtöä valmistettiin uitossa tarvittavia työvälineitä, kuten keksinvarsia, puukankia ja sauvoimia sekä kunnostettiin veneet. Heti jäiden lähdettyä aloitettiin uittoväylien laitto eli kunnostus. Puroihin ja pienempiin jokiin rakennettiin otvotuksia ohjaamaan puiden kulkua sekä tammia veden säännöstelyä varten. Isoihin jokiin laitettiin ohjepuomeja. Väylätöissä uittoreittejä pyrittiin siistimään ja tekemään helpommin ohitettavaksi. Myöhemmin näitä uittoa varten puhdistettuja rantoja on ennallistettu.

Uiton alussa puut vyörytettiin rannalta veteen lihasvoimin. Ne saatettiin myös varastoida talvella jään päälle, jolloin ne jäivät jäiden lähettyä suoraan veteen.

Irtouitossa oli monia työvaiheita. Hankalissa paikoissa, joissa puut ruuhkautuivat helposti, valvoivat vonkamiehet ympäri vuorokauden puun kulkua. Jokiuitossa vaati eniten työvoimaa hännänajo eli viimeisten puiden uittaminen, jossa rannoille jääneet puut laitettiin takaisin veteen.

Uittomiesten työpäivät olivat pitkiä, usein 15–16-tuntisia. Joskus jouduttiin työskentelemään useita vuorokausia peräkkäin ilman lepoa. Palkka maksettiin tuntipalkkana. Alkuvaiheessa yli- ja yötöistä ei aina maksettu erillistä korvausta.

Yhteisuitto päättyi erotteluun. Yhtiöt merkkasivat puut omilla symboleillaan. Näiden merkkien perusteella erottelussa työskentelevät tiesivät lajitella jokaisen puun omaan paikkaansa.

 

Uittopirttejä oli vain suurimpien jokien varsilla. Paikalliset uittomiehet yöpyivät usein kotonaan. Latvavesien purouitoissa yövyttiin savottakämpissä ja laavuissa tai teltoissa.

 

Uitto päättyi Kemijoen vesistön ja koko Lapin alueella vuonna 1991. 

 

<< Takaisin aarteisiin

+358 40 53 600 80

Metsämuseontie 7, 96460 Rovaniemi, Finland

  • Snapchat
  • White Instagram Icon

lapinmetsamuseo

@lapinmetsamuseo

@lapinmetsamuseo

Jätä kommentti Googleen: 

https://g.page/lapinmetsamuseo/review?rc

©2019 by Lapin Metsämuseo - Forestry Museum of Lapland. Rekisteri- ja tietosuojaseloste.